torstai 25. syyskuuta 2014

Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaus - Anne Laimio



Vapaaehtoisten työnohjaajana olen tunnistanut tarpeen keskustella tämän kohderyhmän ohjauksen erityispiirteistä sekä tehdä työnohjausta tunnetummaksi vapaaehtoistoimintaa organisoivissa yhteisöissä ja vapaaehtoisille itselleen. Onneksi olen löytänyt uusia ja vähän vanhempiakin artikkeleita ja tutkimuksia, jotka ovat herättäneet ajatuksia ja ne ovat myös innoittaneet tämän artikkelin kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on ollut ikään kuin keskustelua samasta aiheesta kiinnostuneiden ihmisen kanssa. 

Mitä työnohjaus on?

Työnohjaus on inhimillisten voimavarojen kehittämisen muoto – Aili Huhtinen

Työnohjauksen käsite ja sen sisältö eivät ole kovinkaan tuttuja varsin heterogeenisessä vapaaehtoisten joukossa. Työnohjaukseen liittyy yleisesti joitakin harhaan johtavia mielikuvia. Työnohjauksen ydin tulee näkyväksi, kun riisuu sen ympäriltä asioita mitä se ei ole:
·       - se ei ole koulutusta, koska työnohjauksessa ei ole ennalta määrättyä täsmällistä asiasisältöä
·       - se ei ole perehdyttämistä, vaan se osuus vapaehtoisten tukemisessa tehdään työyhteisössä
·      -  se ei ole sovittelua; usein ajatellaan, että vasta sitten tarvitaan työnohjausta, kun asiat ovat solmussa
·      -  se ei ole konsultointia; työnohjaaja ei pyri antamaan selkeitä toimintaohjeita kuulemansa perusteella
·       - se ei ole mentorointia - tarvitsemme kyllä kehittyäksemme esikuvia, joihin samaistua ja joilta kysyä neuvoa, mutta vapaaehtoisten työnohjauksessa kyse ei ole siitä
·      -  se ei ole valmennusta - käsite on lähellä työnohjausta, mutta erona on se, että valmennuksessa asetetaan määrätty konkreettinen tavoite, jonka saavuttamiseen koko valmennus tähtää
·       - se ei ole terapiaa; terapiassa käsitellään henkilökohtaisia asioita, mielen sisältöjä ja niiden merkityssuhteita.

Työnohjaus on omassa vapaaehtoistehtävässä oppimista reflektion avulla 

Reflektion käsite liittyy läheisesti ajatteluun.  Se on mietiskelyä, pohdintaa ja heijastusta, jossa tekeminen ja koetut tapahtumat palautetaan mieleen kaikkine tunteineen. Sen jälkeen reflektioprosessi jatkuu pohdiskelemalla tilannetta ja omaa ja toisten rooleja.  Parhaimmillaan reflektio tuottaa uusia oivalluksia ja toiminnasta tulee entistä tietoisempaa. 

Kun vapaaehtoisten koulutukset ovat suhteellisen lyhyitä, kokemuksellisen oppimisen merkitys korostuu. Syvällinen oppiminen edellyttää teorian ja käytännön ymmärtämistä. Siitä syytä on perusteltua, että työnohjaukseen osallistuminen on osa vapaaehtoistehtävää, erityisesti niissä tehtävissä, missä tehdään tunnetyötä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.

Vapaaehtoisten työnohjaus on usein ryhmämuotoista toiminnan tarkastelua ja sen luovaa kehittämistä. Työnohjauksen päämääränä on ohjattavan työn, työroolin ja tehtävään liittyvien suhteiden kehittäminen. Ilmiöitä voidaan tehdä näkyvimmiksi assosiaatiokuvin ja –kortein, symboliesinein tai muilla toiminnallisilla menetelmillä.

Ohjattava on työnohjauksessa aktiivisessa roolissa.  Jotta työnohjauksesta hyötyisi parhaimmalla mahdollisella tavalla, se vaatii ohjattavalta sitoutumista, suostumista ja opettelemista.  Reflektio tapahtuu dialogisessa keskustelussa, jota myös voi opiskella.  Dialogi perustuu toisen ihmisen arvostavalle, kiireettömälle ja aktiiviselle kuuntelemiselle. Muiden näkökulmat pyritään ottamaan huomioon ja hahmottamaan niitä.  Dialogisessa keskustelussa jokaisen osallistujan puheeseen reagoidaan ja siinä viivytään tarpeeksi kauan.  Sen lopputulos ei ole ennustettavissa, mikä tekee siitä mielenkiintoisen.

Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaaja

Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaajan tehtävää pidetään vaativana. Työnohjaajan on hyvä olla ulkopuolinen, mutta kuitenkin tarpeeksi läheltä, että hän ymmärtää vapaaehtois- ja vertaistoiminnan eetoksen. Työnohjaaja asettaa oman kokemuksensa ja ymmärryksensä ohjattaviensa palvelukseen.  Työnohjaaja oppii itsekin koko ajan toisten kokemuksista ja vapaaehtoiset oppivat toinen toisiltaan ja jokainen oppii itsestään toisten avulla. Kun työnohjaaja toimii erilaisten organisaatioiden kanssa, hän kehittyy itse sekä järjestötyön että vapaaehtoistyön monipuoliseksi asiantuntijaksi – vapaaehtoistyötä tehdään tietysti paljon myös järjestöjen ulkopuolella.

Kokemuksesta on hyötyä myös työnohjaajan tehtävässä, mutta työnohjaajan ei välttämättä tarvitse olla ohjattaviaan vanhempi tai kokeneempi alallaan, vaan tärkeämpää on kyky ammatilliseen pohdintaan ja sen ohjaamiseen. Työnohjaajien työtä ohjaavat eettiset periaatteet, joissa tarkastelun kohteena ovat työnohjaajan suhteet tilaajaan ja ohjattavaan sekä työnohjaajaan itseensä. 

Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaajan ammattitaitoon kuuluu kyky luoda turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, joka mahdollistaa avoimen vuorovaikutuksen.  Tilanne on mahdollinen vain, kun koko ryhmä on aidosti läsnä. Työnohjaaja on myös rakenteiden ylläpitäjä.  Puhuminen ja kuunteleminen vuorottelevat tasapuolisesti ryhmän jäsenten kesken. Ilmapiiriä leimaa rauhallisuus, keskittyneisyys ja turvallisuus. Istunto alkaa ja loppuu sovitusti.

Kokemuksia vapaaehtoisten työnohjauksesta
 
Työnohjaajana toimiessani olen keskittynyt järjestöjen työntelijöiden ja vapaaehtoisten työnohjaukseen. Vapaaehtoisten työnohjauksessa on joitakin erityispiirteitä verrattuna ammattilaisten työnohjaukseen. 

Hankalimmaksi olen kokenut sen, että ohjattavien joukko muuttuu koko ajan; vapaaehtoiset tulevat ja lähtevät, vaikka kyse olisi samasta toiminnasta. Joillakin ohjauskerroilla esittäytyminen on ollut lyhyt aikataulusyistä, vaikka tiedän, että tuttuus edistäisi avointa ja luottamuksellista keskustelua. Olen kokenut, että jonkinlainen esite vapaaehtoisten työnohjauksesta olisi varmaan tarpeen. Sen voisi jakaa uusille ryhmän jäsenille ennen työnohjauksen alkua, niin perusasioiden selventämiseen ei menisi aikaa.

Ohjaajana minun täytyy olla kekseliäs, koska samoja harjoituksia ja menetelmiä ei voi käyttää monta kertaa. Ryhmissä on aina uusien jäsenten lisäksi aiemmin mukana olleita. Haluan pitää mielenkiintoa ja yllätyksellisyyttä yllä – luovuus ja innovatiivisuus olisivat hyviä ominaisuuksia työnohjaajalle.
Ryhmäläisten vaihtuvuuden takia ohjaukset eivät yleensä muodosta etenevää prosessia, eikä teemaa voi syventää tapaamisten myötä. Pitkät kokoontumisten välit ovat myös tyypillisiä. On ihan tavallista, että työnohjausta tarjotaan esimerkiksi vapaaehtoisille vertaisryhmän ohjaajille vain pari kertaa vuodessa – silloin tosin työskennellään pitempään. 

Ohjauksissa haluan vahvistaa vapaaehtoisen identiteettiä – he ovat hakeutuneet ja heidät on valittu tehtävään juuri kokemuksellisen tiedon takia – ei säästösyistä!  Eeva Hannula ajattelee samalla tavalla: ”Vapaaehtoistyön työnohjauksen päämäärä on auttaa ohjattavia kasvamaan ihmisyydessä ja maallikkoauttamisessa. Ihmisenä kasvaminen, mihin ohjaus tähtää, ei sinänsä edellytä ongelmallisia tilanteita.” Tämä lainaus on Hämeen Ammattikorkeakoulun, sosiaali- ja terveysalan työnohjaajakoulutuksen julkaisusta vuodelta 2003.

Työnohjauksen järjestäminen vapaaehtoisille

”Ohjaaja joutuu viemään ohjausprosessia eteenpäin varmoin ottein, vaikka hän on koko ajan epävarma siitä, mitä tuleman pitää.”  Työnohjauksen käsikirja

Työnohjauksen järjestäminen vapaaehtoistyöntekijöille on toiminnan laadun varmistamista ja osoitus vapaaehtoisille, että heistä halutaan pitää hyvää huolta ja työpanosta arvostetaan. Vapaaehtoistoiminta on Suomessa laajaa ja sen arvo tunnustetaan entistä paremmin. Kestävät toiminnan rakenteet, kuten vapaaehtoistoiminnan strategiat ja hyvä johtaminen, eivät kuitenkaan ole vielä kovinkaan yleisiä edes suurimmissa järjestöissä.

Järjestöjen ja muiden vapaaehtoistoimintaa organisoivien yhteisöjen resurssit ovat niukkoja, joten työnohjauksesta on helppo luistaa. Työnohjaus on koettava merkitykselliseksi monella tasolla. Taustaorganisaation, joka maksaa ohjauksen, on ymmärrettävä sen merkitys. Ohjattavan näkökulmasta sen täytyy olla niin mielekästä, että hän motivoituu osallistumaan siihen omalla vapaa-ajallaan. Jokainen työnohjaaja haluaa onnistua työssään ja kokea, että hänellä on jotakin annettavaa ohjattavilleen.

Ammattitaitoisten, pitkän työnohjaajakoulutuksen suorittaneiden työnohjaajien palkkaaminen vapaaehtoisten työnohjaajiksi on vielä melko harvinaista. Suomen Mielenterveysseura on järjestänyt vapaaehtoisten työnohjaajakoulutusta jo vuodesta 1995. Koulutukseen ja työnohjaajiksi on etsitty ammatti-ihmisiä, joilla on ollut työssään yhteyksiä mielenterveyspalveluihin. He ovat olleet kokeneita, tehtävään soveltuvia henkilöitä ihmissuhdealoilta ja ovat itsekin toimineet vapaaehtoisina tukihenkilöinä.  Lyhyemmän ”tukiohjaajamoduulin” suorittaneet ovat toimineet tukihenkilötyön ohjaajina, eivätkä he ole käyttäneet työnohjaaja nimikettä. Pidemmän koulutuksen laajuus on ollut 11 opintoviikkoa.

Stella Björkholm ja Sami Hiltunen tutkivat opinnäytetyössään työnohjauksellisen työotteen sopivuutta nuorten vapaaehtoisen koulutukseen ja työn tukemiseen seurakunnassa; nuoret vapaaehtoistyöntekijät olivat kerhonohjaajia. Björkholm ja Hiltunen nimesivät vertaistukea tarjoavat työnohjaukselliset ryhmät kasvuryhmiksi. He halusivat erottaa kasvuryhmät työnohjauksesta, jota tekevät pitkän työnohjaajakoulutuksen läpi käyneet työnohjaajat.  Kasvuryhmien ohjaajille järjestettiin vain perehdytys työnohjaukselliseen työotteeseen ohjaustyössä. 

Kun kysyin omilta kollegoiltani, mikä heille tuo varmuutta ohjaustilanteisiin, he mainitsivat muun muassa nämä: hyvä valmistautuminen, hiljentyminen ja mielikuvatyöskentely ennen ohjausta, kokemus, peilaus, palaute ohjattavilta, ryhmän tuki ja oma työnohjaus. Pitkän työkokemuksen lisäksi heillä on 60 opintopisteen laajuiset työnohjaajaopinnot.

Käytännössä vain harvat vapaaehtoistyöntekijät saavat työnohjausta työnohjaajatutkinnon suorittaneilta; joskus se voi tosin olla työnohjaajan vapaaehtoistyötä. Usein työnohjaajana toimii kokenut ammattilainen, joka on kokenut ryhmänohjaaja ja tuntee sitä maailmaa, missä vapaaehtoiset työskentelevät. 

Vaikka he olisivatkin taitavia vuorovaikutuksessa ja tuntisivat vapaaehtoistoimintaa, he tuntevat kuitenkin usein epävarmuutta toimiessaan työnohjaajan roolissa. Mielestäni olisi hyvä, jos Suomen Mielenterveysseuran aloittama, lyhyt työnohjaukseen perehdyttävä koulutus jatkuisi jossakin muodossa. Vapaaehtoisten oikeus työnohjaukseen ei saisi jäädä sen vuoksi, että ammattilaisohjaukseen ei ole varaa. 

Työskentelyvarmuutta voisi lisätä jo se, että työnohjauksessa käytävässä keskustelussa pitäydytään keskeisissä aihepiireissä. Jos työnohjauksen keskustelujen sisältö rakentuu motivaation ylläpitämisestä, oppimisen edistämisestä reflektion avulla sekä jaksamisen tukemisesta, ryhmä ei keskusteluissaan voi lipsua vältteleviin aiheisiin. 

Vapaaehtoisten työnohjauksessa ja työnohjauksessa yleensä, keskustellaan johtamisen teemoista; itsensä johtamisesta, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja toiminnan rakenteista. Samaa asiaa voi lähestyä myös yksinkertaisten kysymysten avulla; kuka olet? mitä teet? miksi teet?
Odotukset vapaaehtoistoiminnan suhteen ovat kasvussa ja järjestöjen on kehitettävä toimintaansa, yksi työkalu siihen voi olla työnohjauksen järjestäminen.

Oman ohjaustoiminnan herättämien ajatusten lisäksi kirjoittamiseen on innostanut nämä julkaisut:
Alhanen K., Kansanaho A., Ahtiainen O., Kangas M., Soini T, Soininen J. Työnohjauksen käsikirja 2011
Björkholm Stella ja Hiltunen Sami, Ammatillisesti ohjattu kasvuryhmä – työnohjauksellinen ote vapaaehtoistyön tukemiseen. Kehittämishanke Espoonlahden seurakunnassa 2012
Hannula Eeva, Kokemuksia vapaaehtoistyön työnohjauksesta – pohdintoja vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan työnohjauksesta Suomen mielenterveysseuran tukiohjaajakoulutuksessa syksyllä 2003 ja keväällä 2003 – Kirjassa Sosiaali- ja terveysalan työnohjaajakoulutus, Hämeen Ammattikorkeakoulu 2003
Nyyssö Juha, Työnohjaus vapaaehtoistyössä, Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/parhaat_kaytannot/tyonohjaus_vapaaehtoistyossa