Vapaaehtoisten työnohjaajana olen tunnistanut tarpeen
keskustella tämän kohderyhmän ohjauksen erityispiirteistä sekä tehdä
työnohjausta tunnetummaksi vapaaehtoistoimintaa organisoivissa yhteisöissä ja
vapaaehtoisille itselleen. Onneksi olen löytänyt uusia ja vähän vanhempiakin
artikkeleita ja tutkimuksia, jotka ovat herättäneet ajatuksia ja ne ovat myös
innoittaneet tämän artikkelin kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on ollut ikään
kuin keskustelua samasta aiheesta kiinnostuneiden ihmisen kanssa.
Mitä työnohjaus on?
Työnohjaus on inhimillisten voimavarojen kehittämisen muoto – Aili
Huhtinen
Työnohjauksen käsite ja sen sisältö eivät ole kovinkaan
tuttuja varsin heterogeenisessä vapaaehtoisten joukossa. Työnohjaukseen liittyy
yleisesti joitakin harhaan johtavia mielikuvia. Työnohjauksen ydin tulee
näkyväksi, kun riisuu sen ympäriltä asioita mitä se ei ole:
· -
se ei ole koulutusta, koska työnohjauksessa ei
ole ennalta määrättyä täsmällistä asiasisältöä
· -
se ei ole perehdyttämistä, vaan se osuus
vapaehtoisten tukemisessa tehdään työyhteisössä
· -
se ei ole sovittelua; usein ajatellaan, että
vasta sitten tarvitaan työnohjausta, kun asiat ovat solmussa
· -
se ei ole konsultointia; työnohjaaja ei pyri
antamaan selkeitä toimintaohjeita kuulemansa perusteella
· -
se ei ole mentorointia - tarvitsemme kyllä
kehittyäksemme esikuvia, joihin samaistua ja joilta kysyä neuvoa, mutta
vapaaehtoisten työnohjauksessa kyse ei ole siitä
· -
se ei ole valmennusta - käsite on lähellä työnohjausta,
mutta erona on se, että valmennuksessa asetetaan määrätty konkreettinen
tavoite, jonka saavuttamiseen koko valmennus tähtää
· -
se ei ole terapiaa; terapiassa käsitellään
henkilökohtaisia asioita, mielen sisältöjä ja niiden merkityssuhteita.
Työnohjaus on omassa
vapaaehtoistehtävässä oppimista reflektion avulla
Reflektion käsite liittyy läheisesti ajatteluun. Se on mietiskelyä, pohdintaa ja heijastusta,
jossa tekeminen ja koetut tapahtumat palautetaan mieleen kaikkine tunteineen.
Sen jälkeen reflektioprosessi jatkuu pohdiskelemalla tilannetta ja omaa ja
toisten rooleja. Parhaimmillaan
reflektio tuottaa uusia oivalluksia ja toiminnasta tulee entistä tietoisempaa.
Kun vapaaehtoisten koulutukset ovat suhteellisen lyhyitä,
kokemuksellisen oppimisen merkitys korostuu. Syvällinen oppiminen edellyttää
teorian ja käytännön ymmärtämistä. Siitä syytä on perusteltua, että
työnohjaukseen osallistuminen on osa vapaaehtoistehtävää, erityisesti niissä
tehtävissä, missä tehdään tunnetyötä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Vapaaehtoisten työnohjaus on usein ryhmämuotoista toiminnan
tarkastelua ja sen luovaa kehittämistä. Työnohjauksen päämääränä on ohjattavan
työn, työroolin ja tehtävään liittyvien suhteiden kehittäminen. Ilmiöitä
voidaan tehdä näkyvimmiksi assosiaatiokuvin ja –kortein, symboliesinein tai
muilla toiminnallisilla menetelmillä.
Ohjattava on työnohjauksessa aktiivisessa
roolissa. Jotta työnohjauksesta hyötyisi
parhaimmalla mahdollisella tavalla, se vaatii ohjattavalta sitoutumista, suostumista
ja opettelemista. Reflektio tapahtuu
dialogisessa keskustelussa, jota myös voi opiskella. Dialogi perustuu toisen ihmisen arvostavalle,
kiireettömälle ja aktiiviselle kuuntelemiselle. Muiden näkökulmat pyritään
ottamaan huomioon ja hahmottamaan niitä. Dialogisessa keskustelussa jokaisen
osallistujan puheeseen reagoidaan ja siinä viivytään tarpeeksi kauan. Sen lopputulos ei ole ennustettavissa, mikä
tekee siitä mielenkiintoisen.
Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaaja
Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaajan tehtävää pidetään
vaativana. Työnohjaajan on hyvä olla ulkopuolinen, mutta kuitenkin tarpeeksi
läheltä, että hän ymmärtää vapaaehtois- ja vertaistoiminnan eetoksen. Työnohjaaja
asettaa oman kokemuksensa ja ymmärryksensä ohjattaviensa palvelukseen. Työnohjaaja oppii itsekin koko ajan toisten
kokemuksista ja vapaaehtoiset oppivat toinen toisiltaan ja jokainen oppii itsestään
toisten avulla. Kun työnohjaaja toimii erilaisten organisaatioiden kanssa, hän
kehittyy itse sekä järjestötyön että vapaaehtoistyön monipuoliseksi
asiantuntijaksi – vapaaehtoistyötä tehdään tietysti paljon myös järjestöjen
ulkopuolella.
Kokemuksesta on hyötyä myös työnohjaajan tehtävässä, mutta
työnohjaajan ei välttämättä tarvitse olla ohjattaviaan vanhempi tai kokeneempi
alallaan, vaan tärkeämpää on kyky ammatilliseen pohdintaan ja sen ohjaamiseen. Työnohjaajien
työtä ohjaavat eettiset periaatteet, joissa tarkastelun kohteena ovat
työnohjaajan suhteet tilaajaan ja ohjattavaan sekä työnohjaajaan itseensä.
Vapaaehtoistyöntekijöiden työnohjaajan ammattitaitoon kuuluu
kyky luoda turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, joka mahdollistaa
avoimen vuorovaikutuksen. Tilanne on
mahdollinen vain, kun koko ryhmä on aidosti läsnä. Työnohjaaja on myös
rakenteiden ylläpitäjä. Puhuminen ja
kuunteleminen vuorottelevat tasapuolisesti ryhmän jäsenten kesken. Ilmapiiriä
leimaa rauhallisuus, keskittyneisyys ja turvallisuus. Istunto alkaa ja loppuu
sovitusti.
Kokemuksia vapaaehtoisten
työnohjauksesta
Työnohjaajana toimiessani olen keskittynyt järjestöjen
työntelijöiden ja vapaaehtoisten työnohjaukseen. Vapaaehtoisten työnohjauksessa
on joitakin erityispiirteitä verrattuna ammattilaisten työnohjaukseen.
Hankalimmaksi olen kokenut sen, että ohjattavien joukko
muuttuu koko ajan; vapaaehtoiset tulevat ja lähtevät, vaikka kyse olisi samasta
toiminnasta. Joillakin ohjauskerroilla esittäytyminen on ollut lyhyt
aikataulusyistä, vaikka tiedän, että tuttuus edistäisi avointa ja
luottamuksellista keskustelua. Olen kokenut, että jonkinlainen esite vapaaehtoisten
työnohjauksesta olisi varmaan tarpeen. Sen voisi jakaa uusille ryhmän jäsenille
ennen työnohjauksen alkua, niin perusasioiden selventämiseen ei menisi aikaa.
Ohjaajana minun täytyy olla kekseliäs, koska samoja
harjoituksia ja menetelmiä ei voi käyttää monta kertaa. Ryhmissä on aina uusien
jäsenten lisäksi aiemmin mukana olleita. Haluan pitää mielenkiintoa ja
yllätyksellisyyttä yllä – luovuus ja innovatiivisuus olisivat hyviä
ominaisuuksia työnohjaajalle.
Ryhmäläisten vaihtuvuuden takia ohjaukset eivät yleensä
muodosta etenevää prosessia, eikä teemaa voi syventää tapaamisten myötä. Pitkät
kokoontumisten välit ovat myös tyypillisiä. On ihan tavallista, että
työnohjausta tarjotaan esimerkiksi vapaaehtoisille vertaisryhmän ohjaajille
vain pari kertaa vuodessa – silloin tosin työskennellään pitempään.
Ohjauksissa haluan vahvistaa vapaaehtoisen identiteettiä –
he ovat hakeutuneet ja heidät on valittu tehtävään juuri kokemuksellisen tiedon
takia – ei säästösyistä! Eeva Hannula
ajattelee samalla tavalla: ”Vapaaehtoistyön työnohjauksen päämäärä on auttaa
ohjattavia kasvamaan ihmisyydessä ja maallikkoauttamisessa. Ihmisenä
kasvaminen, mihin ohjaus tähtää, ei sinänsä edellytä ongelmallisia tilanteita.”
Tämä lainaus on Hämeen Ammattikorkeakoulun, sosiaali- ja terveysalan
työnohjaajakoulutuksen julkaisusta vuodelta 2003.
Työnohjauksen järjestäminen
vapaaehtoisille
”Ohjaaja joutuu viemään ohjausprosessia eteenpäin varmoin ottein,
vaikka hän on koko ajan epävarma siitä, mitä tuleman pitää.” Työnohjauksen käsikirja
Työnohjauksen järjestäminen vapaaehtoistyöntekijöille on
toiminnan laadun varmistamista ja osoitus vapaaehtoisille, että heistä halutaan
pitää hyvää huolta ja työpanosta arvostetaan. Vapaaehtoistoiminta on Suomessa
laajaa ja sen arvo tunnustetaan entistä paremmin. Kestävät toiminnan rakenteet,
kuten vapaaehtoistoiminnan strategiat ja hyvä johtaminen, eivät kuitenkaan ole
vielä kovinkaan yleisiä edes suurimmissa järjestöissä.
Järjestöjen ja muiden vapaaehtoistoimintaa organisoivien
yhteisöjen resurssit ovat niukkoja, joten työnohjauksesta on helppo luistaa.
Työnohjaus on koettava merkitykselliseksi monella tasolla. Taustaorganisaation,
joka maksaa ohjauksen, on ymmärrettävä sen merkitys. Ohjattavan näkökulmasta
sen täytyy olla niin mielekästä, että hän motivoituu osallistumaan siihen
omalla vapaa-ajallaan. Jokainen työnohjaaja haluaa onnistua työssään ja kokea,
että hänellä on jotakin annettavaa ohjattavilleen.
Ammattitaitoisten, pitkän työnohjaajakoulutuksen
suorittaneiden työnohjaajien palkkaaminen vapaaehtoisten työnohjaajiksi on
vielä melko harvinaista. Suomen Mielenterveysseura on järjestänyt
vapaaehtoisten työnohjaajakoulutusta jo vuodesta 1995. Koulutukseen ja
työnohjaajiksi on etsitty ammatti-ihmisiä, joilla on ollut työssään yhteyksiä
mielenterveyspalveluihin. He ovat olleet kokeneita, tehtävään soveltuvia
henkilöitä ihmissuhdealoilta ja ovat itsekin toimineet vapaaehtoisina tukihenkilöinä.
Lyhyemmän ”tukiohjaajamoduulin”
suorittaneet ovat toimineet tukihenkilötyön ohjaajina, eivätkä he ole käyttäneet
työnohjaaja nimikettä. Pidemmän koulutuksen laajuus on ollut 11 opintoviikkoa.
Stella Björkholm ja Sami Hiltunen tutkivat opinnäytetyössään
työnohjauksellisen työotteen sopivuutta nuorten vapaaehtoisen koulutukseen ja
työn tukemiseen seurakunnassa; nuoret vapaaehtoistyöntekijät olivat
kerhonohjaajia. Björkholm ja Hiltunen nimesivät vertaistukea tarjoavat
työnohjaukselliset ryhmät kasvuryhmiksi. He halusivat erottaa kasvuryhmät
työnohjauksesta, jota tekevät pitkän työnohjaajakoulutuksen läpi käyneet
työnohjaajat. Kasvuryhmien ohjaajille
järjestettiin vain perehdytys työnohjaukselliseen työotteeseen ohjaustyössä.
Kun kysyin omilta kollegoiltani, mikä heille tuo varmuutta
ohjaustilanteisiin, he mainitsivat muun muassa nämä: hyvä valmistautuminen, hiljentyminen
ja mielikuvatyöskentely ennen ohjausta, kokemus, peilaus, palaute ohjattavilta,
ryhmän tuki ja oma työnohjaus. Pitkän työkokemuksen lisäksi heillä on 60
opintopisteen laajuiset työnohjaajaopinnot.
Käytännössä vain harvat vapaaehtoistyöntekijät saavat
työnohjausta työnohjaajatutkinnon suorittaneilta; joskus se voi tosin olla
työnohjaajan vapaaehtoistyötä. Usein työnohjaajana toimii kokenut ammattilainen,
joka on kokenut ryhmänohjaaja ja tuntee sitä maailmaa, missä vapaaehtoiset
työskentelevät.
Vaikka he olisivatkin taitavia vuorovaikutuksessa ja
tuntisivat vapaaehtoistoimintaa, he tuntevat kuitenkin usein epävarmuutta
toimiessaan työnohjaajan roolissa. Mielestäni olisi hyvä, jos Suomen
Mielenterveysseuran aloittama, lyhyt työnohjaukseen perehdyttävä koulutus
jatkuisi jossakin muodossa. Vapaaehtoisten oikeus työnohjaukseen ei saisi jäädä
sen vuoksi, että ammattilaisohjaukseen ei ole varaa.
Työskentelyvarmuutta voisi lisätä jo se, että
työnohjauksessa käytävässä keskustelussa pitäydytään keskeisissä aihepiireissä.
Jos työnohjauksen keskustelujen sisältö rakentuu motivaation ylläpitämisestä,
oppimisen edistämisestä reflektion avulla sekä jaksamisen tukemisesta, ryhmä ei
keskusteluissaan voi lipsua vältteleviin aiheisiin.
Vapaaehtoisten työnohjauksessa ja työnohjauksessa yleensä,
keskustellaan johtamisen teemoista; itsensä johtamisesta, ihmisten välisestä
vuorovaikutuksesta ja toiminnan rakenteista. Samaa asiaa voi lähestyä myös
yksinkertaisten kysymysten avulla; kuka olet? mitä teet? miksi teet?
Odotukset vapaaehtoistoiminnan suhteen ovat kasvussa ja järjestöjen
on kehitettävä toimintaansa, yksi työkalu siihen voi olla työnohjauksen
järjestäminen.
Oman ohjaustoiminnan herättämien ajatusten lisäksi
kirjoittamiseen on innostanut nämä julkaisut:
Alhanen K., Kansanaho A., Ahtiainen O., Kangas M., Soini T,
Soininen J. Työnohjauksen käsikirja 2011
Björkholm Stella ja Hiltunen Sami, Ammatillisesti ohjattu
kasvuryhmä – työnohjauksellinen ote vapaaehtoistyön tukemiseen. Kehittämishanke
Espoonlahden seurakunnassa 2012
Hannula Eeva, Kokemuksia vapaaehtoistyön työnohjauksesta –
pohdintoja vapaaehtoisen tukihenkilötoiminnan työnohjauksesta Suomen
mielenterveysseuran tukiohjaajakoulutuksessa syksyllä 2003 ja keväällä 2003 – Kirjassa
Sosiaali- ja terveysalan työnohjaajakoulutus, Hämeen Ammattikorkeakoulu 2003
Nyyssö Juha, Työnohjaus vapaaehtoistyössä, Turun yliopiston
täydennyskoulutuskeskus, http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/parhaat_kaytannot/tyonohjaus_vapaaehtoistyossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti